Jakaminen on nykyään suosittua toimintaa netissä. Palveluita löytyy niin kuvien, videoiden, statusviestien, lyhyiden mikroblogausten kuin pidempienkin tekstien jakamiseen. Yhteistä näille palveluille, joita ”Share online!” -linkeistä ensimmäisenä mieleen tulee, on jakamisen kohdistuminen aineettomiin asioihin. Tämä on luontevaa, sillä bittijonona tallennettavia ja sitä kautta helposti kopioitavissa olevia asioita on helppo jakaa ilman että itse tarvitsee luopua mistään. Kerran otettu valokuva on edelleen omistajansa hallussa, vaikka sen kävisi lataamassa miljoona katselijaa.

Vähenemättömyys koskee tässä tapauksessa siis nimenomaan jakamisen kohdetta. Siihen liittyvät oikeudet ja mahdollisuudet sen sijaan saattavat hävitä tai pienentyä jakamisen myötä. Tekijänoikeutta jakaminen ei poista, mutta miljoonalle koneelle kopioitua kuvaa on todennäköisesti vaikeampi myydä originaalina teoksena, jos sen saa ladattua käytännössä mistä vaan.

Näitä huolia pienentämään on kehitetty aikamoinen läjä tekijänoikeuslainsäädäntöä, jonka tiukkalinjaisuudelle ja rajoittavuudelle on viime aikoina ollut nousussa vastavoima Creative Commons -lisenssin muodossa.

Creative Commons -lisenssillä tekijä voi antaa muille oikeuden jakaa työtään edelleen tietynlaisin rajoituksin. Perusrajoituksena on, että alkuperäinen tekijä tulee aina mainita, jos työtä jakaa eteenpäin. Vapaaehtoisina lisärajoitteina lisenssiin voi liittää vaatimuksen siitä, että työtä ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin, tai että työtä saa jakaa vain alkuperäisessä muodossaan, eikä esimerkiksi hyödyntää vain osia siitä.

Creative Commons on immateriaalimaailman tapa sanoa, että vaikka tämä tuotos on virallisesti minun, on se vähän myös teidän muiden. Vastaavaa henkeä materiaaliseen maailmaan tuo jo aiemminkin tässä blogissa mainittu käsite Collaborative Consumption eli yhteisöllinen kuluttaminen. En tiedä onko yhtenäinen CC-lyhenne vain sattumaa, mutta mielestäni käsitteet sopivat hienosti yhteen. ”What’s mine is yours” -slogania viljelevä Collaborative Consumption -sivusto korostaa Creative Commons -henkisen ajattelutavan soveltamista myös materiaaliseen maailmaan.

Oman työkalupakin jakaminen koko maailman kanssa ei toki ole yhtä helppoa kuin Twitter-viestin kirjoittaminen, mutta samaan tapaan kuin omien kuvien jakaminen tutuille nettigalleriassa ei vie kuvia pois ottajaltaan, ei työkalujen lainaaminen naapuruston satunnaisille tarvitsijoille käytännössä sen enempää vie työkalupakkia pois omistajansa ulottuvilta.

Materiaalisen maailman jakamiseen on ehkä totuttu liittämään ajatus, että jos jaan omasta hyvästäni jotain, se on minulta pois. Toki esimerkiksi työkalut hiukan kuluvat käytössä, mutta kuinka moni meistä käyttää vaikkapa poraa niin usein, että terien tylsyminen olisi mitenkään merkittävä kulu? Itseasiassa tuon poran pitäminen autotallin kaapissa on omistajalta pois, sillä pölyttyessään käyttämättömänä se ei ole tuottamassa omistajalleen lainaamisen tuomaa auttamisen iloa, joka todennäköisesti monin verroin korvaisi uusiin teriin satunnaisesti sijoitetut eurot.

Collaborative Consumption edustaa ajattelua, jossa olennaista ei ole esineen omistaminen, vaan se että tarvittaessa saa käyttöön tarvitsemansa tavarat. Se ei tarkoita, että kaikki omaisuus pitäisi pistää jakoon, samaan tapaan kuin Creative Commons ei tarkoita, että kaikki tuottamansa materiaali pitäisi pistää CC-lisenssin alaisuuteen. Omistajalla säilyy vapaus valita, mutta tottumuksen vuoksi ei kannata merkitä jokaiseen ottamaansa valokuvaan tiukkaa Copyright-merkintää, vaan ne kuvat, jotka voi huolettomin mielin jakaa yhteisön käyttöön kannattaa varustaa mieluummin CC-merkinnällä. Kumpikaan CC ei sovi kaikkiin tilanteisiin, mutta on parempi oletusarvo kuin C.

Sama koskee tavaraa, palveluksia, autokyytejä ja muutakin materiaalisen maailman hyödykkeitä. Pukumiehen ei kannata lainata silitysrautaansa, jos sitä tarvitsee joka aamu, kun taas opiskelija-asuntolassa voi pärjätä useampikin naapuri yhdellä silitysraudalla, jos tarve on satunnainen. Vastaavasti omaa apuaan ei kannata tarjota vastenmielisissä tehtävissä, kun useimmilla meillä kuitenkin on jotain puuhaa, josta harrastuksenomaisesti tykkäämme. Koiran ulkoiluttaminen silloin tällöin voi olla koirattomalle iso ilo, ja vastaavasti koiran omistajalle tarpeen tullen iso apu.

Kyse on siis ajattelutottumusten avaamisesta. Vaikka omistat jotain, ei sen tarvitse oletusarvoisesti olla yksinomaan sinun käytössäsi. Luopumalla palasesta yksinomistajuutta voit saada vastineeksi paljon iloa, uusia tuttavuuksia ja yhteisöllisyyden kokemuksia.

Analogiaa voi jatkaa myös Avoimen yrityksen filosofiaan. Tarkoitus ei ole hampaat irvessä julkaista kaikkea, jos siitä on meille tai asiakkaille haittaa, vaan muuttaa oletusajattelua siihen suuntaan, että jollei tilanne muuta vaadi dokumentit ovat avoimia, eikä päinvastoin, kuten osassa yritysmaailmaa tuntuu olevan tapana.

Todettakoon, että tällä hetkellä olemme tuosta tavoitteesta hiukan jälkessä, sillä viime viikkojen asiakaskontaktoinnin tuoksinassa on syntynyt valtava määrä dokumentteja esittelykalvoista tarjouksiin. Vielä nuo dokumentit eivät ole avoimessa jaossa, vaikka osaa on Google Docsissa työstettykin, eikä avaaminen vaatisi kovin monta klikkausta. Huomaan kuitenkin yllämainituista jakamistilanteista tutun ajatuksen pyörivän päässä: ”Eihän tästä jakamisesta nyt ihan suoraa hyötyä meille ole, ja toisaalta jakamalla ottaa riskin, että meille aiheutuu menetyksiä jotain kautta. Ehkä sittenkin olisi viisasta pitää ainakin tarjoukset suljettuna varmuuden vuoksi…”

Juuri samanlainen Varmuuden Vuoksi -ajatus pyörinee sen lisenssivalintaa pohtivan, valokuviaan Flickriin lataavan kameraharrastajan päässä. Ja onhan se totta, ettei CC lisenssi ehkä kuvaajaa suoraan hyödytä, ja on pieni mahdollisuus, että joku joskus hänen Copyright-kuviaan vaikka tarjoutuisi ostamaan. Mutta CC-lisensoidun kuvan kalvosettinsä taustalle poimineen brasilialaisen yrittäjän kiitosviesti aiheuttaa todennäköisesti suuremman ilon kuin epätodennäköisemmässä tapauksessa Copyright-kuvan lehtijuttuunsa ostaneen toimittajan maksamat kympit. Samoin se poranteränsä kulumisesta huolehtinut lainaaja todennäköisemmin nauttii enemmän lainailun myötä parantuneesta naapurisuhteesta kuin kaapissa pölyttyvän poran terävyydestä.

Meidän tapauksessamme voi vastaavasti todeta, että tarjousten ja hinnoittelun avaaminen saattaa teoriassa antaa kilpailijalle tietoa, jonka avulla he voivat koostaa samalle asiakkaalle sopivasti matalammin hinnoitellun paketin ja siten viedä meiltä potentiaalisen asiakkaan. Toisaalta taas hinnoitteluperusteidemme avaaminen antaa meistä reilun kuvan ja parantaa mainettamme, mikä voi näkyä suoraan myynnissä. Eikä pidä unohtaa avoimuuden kautta tulevia yllättäviä kontakteja ja muita hyötyjä, joita ei tiedä ennen kuin sitä kokeilee. Luultavasti siis avoimuus koituu lopulta meille hyödyksi, ja vaikka ei koituisikaan, on siitä todennäköisesti hyötyä jollekin muulle, ja epätodennäköisesti haittaa meille.

Lienee siis syytä elää linjaustemme mukaisesti ja alkaa merkitä kertyneitä dokumentteja julkisiksi. Ehkä kuitenkin hyvä kysyä asiasta ensin myös asiakaspuolelta, niin ei tule yllätyksiä.

Nämä suurisuuntaiset pohdinnat lienee hyvä päättää suurisuuntaiseen vertaukseen: Facebook on tehnyt aineettomien asioiden jakamisesta arkipäiväistä toimintaa, jota tekevät kaikki. Meidän visiomme on, että Kassi tekee saman reaalimaailman jakamiselle.