Viime viikon perjantaina osui päällekkäin kahdenkin eri yrittäjäyhteisön pikkujoulut. Kävimme Juhon kanssa illan aikana molemmissa tapahtumissa ja oli hauska huomata, kuinka molemmat porukat ja tapahtumat onnistuivat olemaan mukavia ja innostavia hyvin erilaisilla tavoilla.

Alkuillasta suuntana oli ystäväyrittäjien joulutapaaminen. Dazzlen huikeisiin tiloihin Helsingin ylle oli kokoontunut n. 40 ystävällistä yrittäjää ja yrittäjyyden ystävää, sekä toimialan että ikähaarukan vaihdellessa laidasta laitaan. Ohjelmassa oli tarjoilun ja turinoinnin lisäksi yritysesittelyitä hissipuheineen sekä ystäväyrittäjyyskonseptin pohdintaa.

Verkostojen ja kontaktien merkitystä tunnutaan korostavan joka paikassa nykyään. Monesti kuulee myös alleviivattavan niiden tärkeyttä erityisesti aloittelevan yrittäjän kannalta. Ja onhan se totta, että yksin tai pienellä porukalla jotain uutta rakentaessa on mahdollisten asiakaskontaktien lisäksi hyötyä siitä, ettei tunne olevansa yksinäinen ja irrallaan. Työpaikoilla työyhteisö tulee ikään kuin kylkiäisenä samassa pakeissa kuin itse työkin, mutta uuden firman starttaajalla tuskin on varaa heti palkata ympärilleen ”työyhteisöä”.

Hyvä tiimi helpottaa yksinäisyyden tunnetta, samalla kun kasvattaa osaamisen monipuolisuutta, mutta hyvästä ydinporukasta huolimatta on kiva välillä tavata kollegoita vähän laajemminkin. Niin Ystäväyrittäjät kuin Aalto Venture Garagekin, jossa illan jälkimmäiset pikkujoulut vietettiin, toimivat loistavina vertaisryhminä alkavalle yrittäjälle, ja vastaavanhenkisiä porukoita kokoontuu toivottavasti muillakin paikkakunnilla ja oppilaitoksissa. Vaikka tapaamisen hyödyt eivät yleensä ole ennakkoon tiedossa, en ole kertaakaan poistunut yrittäjäporukan tapaamisesta saamatta ainakin jonkinlaista lisäintoa tai uusia ideoita omaan puuhasteluun. Muiden tekemisistä kuuleminen antaa jotenkin perspektiiviä omankin työn hahmottamiseen: jotkut tekevät asioita samalla, jotkut eri tavalla. Molemmista voi oppia.

Samanlaista, osin eri tavalla, osin samalla tavalla, toimimisen kontrastia oli myös näiden kahden yhteisön pikkujoulukonsepteissa. Toinen oli ”Helsingin katolla”, toinen ”autotallissa”. Toisessa pidettiin hissipuheita soidinhuutoina samanhenkisten ystäväyrittäjien löytämiseksi, toisessa taas pitch-karaokea, jossa päästiin tekemään huumoria jatkuvasta kaiken pitchaamisesta. Toisessa loistotarjoilut koottiin nyyttäriperiaatteella, toisessa järjestäjän tilaamana buffettina. Toisessa keski-ikä oli arviolta luokkaa 40, toisessa ehkä 25.

Samojen tavoitteiden erilaisista toteutustavoista huolimatta molemmissa porukoissa oli merkillepantavan energinen ja iloinen tunnelma. Samat tavoitteet, kontaktien saaminen ja innostuksen nostaminen, toteutuivat molemmissa. Samoin vaikka yksittäiset yrittäjät tekevät kukin käytännössä hyvinkin erilaisia asioita, ovat monien tavoitteet hyvin samankaltaisia: elättää itsensä omiin ajatuksiin ja itsensä työllistämiseen perustuen, tullen ehkä tehneeksi siinä ohessa jotain merkittävää. 🙂

Tässä vaiheessa kirjoitusta lienee selvää, että suosittelen hyvin lämpimästi jokaiselle yrittelijälle ja sellaista suunnittelevalle erilaisiin yrittäjäyhteisöihin liittymistä ja tapahtumiin osallistumista. Käytännön infoa ja vertaistukea löytyy myös netistä esimerkiksi Yrittäjät24– tai Yrittäjäkeskustelut-sivustoilta sekä Ystäväyrittäjien Facebook-ryhmästä, mutta innostavuudessa eivät virtuaaliset vaihtoehdot ainakaan vielä onnistu korvaamaan kasvokkaisten tapaamisten tuomaa energiaa.

Itse asiassa omankin yrittäjäpolkuni päätyminen tähän asti on merkittävässä määrin Aalto Entrepreneurship Societyn ansiota. Minulla oli toki jo takaraivossa pieni ajatus siitä, että yrittämien voisi olla kiehtovaa, kun astelin ensimmäistä kertaa AaltoES:n tapahtumaan. Takaraivossa asuivat kuitenkin myös olettamukset siitä, että yrittäminen on jotain vaikeaa, riskialtista ja että ”enhän mä nyt oikeesti varmaan kuitenkaan sellaseen ite vois…” AaltoES:n tapahtumissa kerrottujen monien rohkaisevien tarinoiden jälkeen, sekä ehkä erityisesti monen itseni ikäisen, yrityksen jo jonkin aikaa sitten perustaneen tyypin kanssa juteltuani, alkoi yrittämisen mystisyys pikkuhiljaa hälventyä ja tuo vaihtoehto tuntua ihan varteenotettavalta oikeasti harkittavaksi, ja oikeastaan kokoajan houkuttelevammalta polulta omemman tien seuraamiseksi.

”Opettaja saapuu kun oppilas on valmis” on vanha, kliseisehkö mutta todehko lausahdus, joka tuntuu tässäkin tapauksessa pitäneen paikkansa. Kipinä oli olemassa, mutta rohkaisijaksi ja opettajaksi tarvittiin yrittäjäyhteisöä, joka satuttiin perustamaan omalle koululle juuri sopivaan aikaan.

Vaalikaa siis kipinöitänne (suuntautuivatpa ne sitten yrittäjyyteen tai johonkin ihan muuhun) ja kun maailma tuo eteen kipinän kasvua tukevia mahdollisuuksia, menkää fiiliksen mukaiseen suuntaan ja katsokaa ottaako innostus tulta alleen. Hyvätunnelmaiseen porukkaan hakeutuminen nostaa todennäköisyyttä niin oman kuin muidenkin innostuksen kasvuun.