Kuluvalla viikolla olemme tehneet jälleen yhtä konkreettista siirtymää yrittäjyyttä kohti. Teimme kevääksi yliopistolle 60-prosenttiset työsopimukset, mikä tarkoittaa sitä, että käytämme kaksi täyttä työpäivää viikossa puhtaasti yrityksen edistämiseen.
Olemme myös rustailleet ensimmäistä rahoitushakemustamme. Kyseessä on tässä blogissa jo aiemminkin mainittu Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesin TULI eli Tutkimuksesta Liiketoimintaa -ohjelma. Se sopii mainioisti aloittelevan yrityksen ensimmäiseksi rahoituslähteeksi, sillä siitä saatua rahoitusta on tarkoitus hyödyntää nimenomaan ennen yrityksen perustamista. Toiveenamme on, että saisimme ohjelman kautta kevääksi rahoitusta, jonka turvin pääsemme toden teolla testaamaan liiketoimintamme kannattavuutta. Tarkoituksena on siis kartoittaa kevään aikana ahkerasti potentiaalisia asiakastahoja ja selvittää, millainen malli tarjoaa toiminnallemme kestävimmän pohjan.
Hakemuksen täyttäminen on ollut hyödyllistä siltäkin kantilta, että olemme sen ohessa joutuneet asettamaan toiminnallemme nykyistä konkreettisempia tavoitteita ja määräaikoja. Suunnitelmassamme lukee nyt esimerkiksi, että yritys perustetaan 1.9.2011. Toiveissamme on, että tuona päivänä meillä on olemassa myös jo koko joukko maksavia asiakkaita, joita voimme heti ryhtyä laskuttamaan.
Minun ja Antin osalta kyse on jo toisesta kerrasta, kun hyödynnämme TULI-ohjelmaa. Ensimmäisen kerran saimme sen kautta rahoitusta noin vuosi sitten toiselle liikeideallemme, Soneran Innovation World Challenge -kilpailun voittaneelle Late No Morelle. Rahoituksen turvin konsulttiyhtiö teki meille markkinatutkimuksen. Projekti päättyi kuitenkin lyhyeen, kun tarvitsemamme operaattorien paikkatietorajapinnat eivät olleet vielä siinä valmiudessa, että olisimme voineet niitä järkevästi hyödyntää.
TULI-ohjelmaa (kuten myös muita Tekesin mekanismeja) on aina välillä kritisoitu tietynlaisesta jähmeydestä: esimerkiksi TULI-rahaa pyritään usein kanavoimaan käytettäväksi konsulttien tekemiin selvityksiin, vaikka usein olisi hyödyllisempää, että yrittäjät saisivat päättää rahan käyttötarkoituksen vapaammin. Toisaalta tietty valvonta on ymmärrettävää kun ilmaista rahaa jaellaan, mutta monesti valvonnasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuoreeltaan kritiikkiä esittää esimerkiksi sarjayrittäjä Taneli Tikka, jonka mukaan Tekes reagoi aivan liian hitaasti markkinatilanteen muutoksiin, ja esimerkiksi uusien teknologiaprojektin starttaaminen saattaa usein kestää vuodesta puoleentoista.
Myös paperisotaa päivitellään usein, ja tiedän yrittäjiä jotka ovat jättäneet rahoituksen hakemisen sikseen, koska eivät vain kerta kaikkiaan ole jaksaneet byrokratian kanssa. Järjestelmää kritisoidaan myös siitä, että se antaa tasaisesti murusia kaikille sen sijaan, että panostaisi kunnolla lupaavimpiin yrityksiin. Toisaalta ymmärrän kritiikin, mutta toisaalta se tuntuu vähän samalta kuin opintotukijärjestelmän kritisointi, eli saavutettuihin etuihin tottuneiden kitinältä. Vain harvassa maassa yrittäjäksi haluaville on tarjolla samanlaisia etuisuuksia kuin Suomessa.
TULI-ohjelmasta saa myös ainakin toistaiseksi sen vaikutelman, että byrokratian määrä on huomattavasti ”normaalia Tekes-tasoa” vähäisempi. Tuoreesta keskustelustamme Aallon TULI-yhteyshenkilön kanssa jäi myös sellainen vaikutelma, että rahojen käyttö olisi nykyisin joustavampaa, eikä konsultin selvitys ole enää ainut vaihtoehto. Tällä hetkellä uskomme on siis vahva sen suhteen, että yllä kuvattu suunnitelmamme olisi realistinen ja kannatettava myös rahoituksesta päättävien tahojen mielestä.
Hakemuksemme on vielä hieman vaiheessa, mutta ajattelimme avoimuusperiaatteemme mukaisesti postata sen blogiin jo nyt. Hakemus löytyy täältä. Kaikenlaiset kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.
STOP!
Älkää hakeko TULI-rahoitusta vielä! TULI-ohjelman tämän vuoden määrärahat ovat melkein lopussa. Viime lokakuun työryhmäkokouksessa yhdellekään hankkeelle ei myönnetty rahoitusta. Ensi vuoden puolella saattaa olla parempi tilanne – tästä kannattaa vaatia selvyyttä hankevalmistelijoilta. Keksintösäätiössä on sama tilanne, rahat lopussa loppuvuodesta.
Oman TULI-hakemukseni torppaamiselle annettiin seuraavat perustelut (huom. tässä järjestyksessä): 1. TULI-rahat vähissä 2. Hankkeen prototyyppi on helppo maksattaa tiedossa olevilla asiakkailla 3. Työryhmä ei näe hankkeessa kasvupotentiaalia.
Kerron mielelläni lisää jos tarvis.
TykkääTykkää
Moi Pete,
Kiitos kommentistasi. Juttelimme tuosta siis Aallon TULI-vastaavan kanssa ja hän sanoi samaa sen osalta, että tämän vuoden rahat ovat lopussa. Tarkoituksemme onkin siis hakea rahoitusta nimenomaan ensi vuodeksi, tämän vuoden puolella emme sitä vielä tarvitse. Hänen mukaansa hakemus ensi vuodelle kannattaa kuitenkin lähettää jo tässä vaiheessa. Noiden muiden kohtien osalta pitää vaan yrittää olla hakemuksessas riittävän vakuuttava. 🙂
TykkääTykkää
Paluuviite: Myynti alkakoon | Avoin yritys
Paluuviite: Tekesin elättinä | Avoin yritys