Edellisessä postauksessa kerrottiin osallisuudestamme SoMePitching-kilpailuun. Kilpailusivuston tekniikassa on sittemmin ilmennyt pieniä haasteita, joiden takia osa äänistä on potentiaalisesti jäänyt laskematta. Ääniä antavien tulee siis mennä saitille tämän linkin kautta, rekisteröityä palveluun ja äänestää vasta sitten. Jos siis kävit äänestämässä meitä jo kerran mutta et tuolloin rekisteröitynyt, jäi äänesi laskematta, joten kannattaa käydä äänestämässä vielä uudestaan. Pahoittelemme säätöä.
Äänillä on myös aiempaa suurempi merkitys lopputulokseen, sillä kilpailun ensimmäinen ja toinen osa yhdistettiin. Nyt annetut äänet vaikuttavat siis suoraan lopputulokseen, eivät ainoastaan siihen, kuka pääsee finaaliin. Jos siis sinun mielestäsi Kassi ansaitsee kisassa voiton, käytä ääntäsi!